6. syyskuuta 2016

Valtakunnallinen Nouse ratsaille- päivä


Sunnuntaina 4.9 vietettiin valtakunnallista Nouse ratsaille-päivää. Meidän läheisellä ratsastuskoululla oli päivän vuoksi parin tunnin mittainen tapahtuma, jossa pääsi nuuhkimaan ihanaa tallin tuoksua, katselemaan koulun hevosia ja lopuksi vielä sitten hepan selkäänkin. Kävimme jo viime vuonna tallin joulujuhlassa Leevin kanssa ja sehän kerta oli se, kun meidän vauhdikas pikkuratsastaja pokkasi itselleen ja keppihevoselleen palkinnon. 

Tälläkin kertaa meidän oli pakko päästä paikalle ja sinne mentiin vähän suuremmalla porukalla kun otettiin Mummi ja Pappakin mukaan. Leevi pääsi tällä kertaa suurikokoisen, mutta hyvin varmalta tuntuvan suomenhevosen, Sampan selkään ja voi että, hän sitten tykkää olla ratsailla. Yksi kierros ei olisi meinannut millään riittää vaan hän meinasi että mennään vielä jonon hännille ja uudestaan jonkun humman selkään. Lupasin hänelle kotimatkalla, että äiti varaa hänelle alkeistunnin ja sitten saa kokonaisen puolituntisen ratsastaa.




Ja kyllä siinä itselläkin iski taas selkään kaipuu ja nyt taidan itsekin ottaa kokeeksi yhden tunnin alkuun ja katsoa pääsisinkö yli " laukkapelosta ". Olen ihan pikkutyttönä käynyt ratsatustunneilla ahkerasti ja ratsastus kuului pitkään joka viikkoiseen harrastukseen. Sitten 13-vuotiaana putosin pahasti maastossa suuren ja hyvin tempperamenttisen suomenhevostamman selästä, kun tämä säikähti takaa tulevaa autoa. Säikähtänyt hevonen laukkasi pitkin soratietä ja vaikka kuinka yritin saada hiljennettyä vauhtia, vauhti ei todellakaan hiljentynyt. Lopulta päätin, että nyt on vaan pysyttävä kyydissä, hinnalla millä hyvänsä. Sitten tapahtui jotain. Ja pian tajusin makaavani maassa ja ensimmäinen ajatus oli, että onni on jos en nyt halvaantunut. Siitä tapahtumasta plakkariin tuli pari murtunutta kylkiluuta ja laukkapelko.

Kävin kahdeksan vuotta sitten issikkatallilla ja pyrin pääsemään eroon pelosta. Kun oli saatu taas ratsastukseen varmuus, oli aika lähteä maastoon. Mutta heti kun olisi pitänyt laukata, mut valtasi aivan kauhea paniikki. Tyydyin tölttiin. Niinkuin sitäkin seuraavalla kerralla ja seuraavalla kerralla kun olisi pitänyt nostaa laukka... Laukkaan en kykene. Kun se pitäisi hevosella nostaa, lamaannun.

Katselin sunnuntaina kuinka hienosti paljon minua nuoremmat tytön laukkasivat ratsuillaan, kuinka varmoilta he näyttivät. Mun ilme taatusti olisi ollut kaikkea muuta kuin niin rento. Irvistystä ja silmät suurina kauhusta. Mutta mä päätin. Päätin sen, että vielä tänä vuonna mä pääsen tästä pelosta eroon. Varaan tuosta naapuritallilta ratsastustunnin ja lähden pikku hiljaa tätä laukkapelkoa musertamaan. Taitaa Leevillä ja mulla olla kohta yhteinen harrastus .




Nousitko sinä tai lapsesi ratsaille sunnuntaina?
Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta muita, jotka haluaisivat ratsaille tauon jälkeen?

Ei kommentteja: