6. syyskuuta 2016

Valtakunnallinen Nouse ratsaille- päivä


Sunnuntaina 4.9 vietettiin valtakunnallista Nouse ratsaille-päivää. Meidän läheisellä ratsastuskoululla oli päivän vuoksi parin tunnin mittainen tapahtuma, jossa pääsi nuuhkimaan ihanaa tallin tuoksua, katselemaan koulun hevosia ja lopuksi vielä sitten hepan selkäänkin. Kävimme jo viime vuonna tallin joulujuhlassa Leevin kanssa ja sehän kerta oli se, kun meidän vauhdikas pikkuratsastaja pokkasi itselleen ja keppihevoselleen palkinnon. 

Tälläkin kertaa meidän oli pakko päästä paikalle ja sinne mentiin vähän suuremmalla porukalla kun otettiin Mummi ja Pappakin mukaan. Leevi pääsi tällä kertaa suurikokoisen, mutta hyvin varmalta tuntuvan suomenhevosen, Sampan selkään ja voi että, hän sitten tykkää olla ratsailla. Yksi kierros ei olisi meinannut millään riittää vaan hän meinasi että mennään vielä jonon hännille ja uudestaan jonkun humman selkään. Lupasin hänelle kotimatkalla, että äiti varaa hänelle alkeistunnin ja sitten saa kokonaisen puolituntisen ratsastaa.




Ja kyllä siinä itselläkin iski taas selkään kaipuu ja nyt taidan itsekin ottaa kokeeksi yhden tunnin alkuun ja katsoa pääsisinkö yli " laukkapelosta ". Olen ihan pikkutyttönä käynyt ratsatustunneilla ahkerasti ja ratsastus kuului pitkään joka viikkoiseen harrastukseen. Sitten 13-vuotiaana putosin pahasti maastossa suuren ja hyvin tempperamenttisen suomenhevostamman selästä, kun tämä säikähti takaa tulevaa autoa. Säikähtänyt hevonen laukkasi pitkin soratietä ja vaikka kuinka yritin saada hiljennettyä vauhtia, vauhti ei todellakaan hiljentynyt. Lopulta päätin, että nyt on vaan pysyttävä kyydissä, hinnalla millä hyvänsä. Sitten tapahtui jotain. Ja pian tajusin makaavani maassa ja ensimmäinen ajatus oli, että onni on jos en nyt halvaantunut. Siitä tapahtumasta plakkariin tuli pari murtunutta kylkiluuta ja laukkapelko.

Kävin kahdeksan vuotta sitten issikkatallilla ja pyrin pääsemään eroon pelosta. Kun oli saatu taas ratsastukseen varmuus, oli aika lähteä maastoon. Mutta heti kun olisi pitänyt laukata, mut valtasi aivan kauhea paniikki. Tyydyin tölttiin. Niinkuin sitäkin seuraavalla kerralla ja seuraavalla kerralla kun olisi pitänyt nostaa laukka... Laukkaan en kykene. Kun se pitäisi hevosella nostaa, lamaannun.

Katselin sunnuntaina kuinka hienosti paljon minua nuoremmat tytön laukkasivat ratsuillaan, kuinka varmoilta he näyttivät. Mun ilme taatusti olisi ollut kaikkea muuta kuin niin rento. Irvistystä ja silmät suurina kauhusta. Mutta mä päätin. Päätin sen, että vielä tänä vuonna mä pääsen tästä pelosta eroon. Varaan tuosta naapuritallilta ratsastustunnin ja lähden pikku hiljaa tätä laukkapelkoa musertamaan. Taitaa Leevillä ja mulla olla kohta yhteinen harrastus .




Nousitko sinä tai lapsesi ratsaille sunnuntaina?
Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta muita, jotka haluaisivat ratsaille tauon jälkeen?

3. syyskuuta 2016

Tylypahkafiiliksiä - ensimmäinen kouluviikko takana

Tähän viikkoon mahtui jännitystä,
yli 400 kulutettua kilometriä tien päällä,
useiden minuuttien odottelua liikenneruuhkissa,
uusia ihmisiä naama tolkulla,
täysin uusi ympäristö ja tuhat muistettavaa asiaa.
Opiskeluiden ensimmäinen viikko on nyt takana!

Maanantaina olin kyllä tosi jännittynyt aamulla ja itkuhan kotoa lähtiessä pääsi. Se suunnaton jännitys ja Leevin hämmästynyt ilme eteisessä, kun tein lähtöä, sai kyyneleet tulvahtamaan silmän nurkkaan. Koulupäivä koostui infosta, infosta ja lisäinfosta. Ryhmät jaettiin ja siinä vaiheessa tuli tutustuttua niihin muutamiin oman ryhmän opiskelukavereihin. Löysinkin heti kaksi aivan huipputyyppiä, joilla oli sama elämän tilanne : kaksi lasta, suunnilleen samaa ikäisiä kuin omat lapsetkin. Toinen heistä oli myös entiseltä ammatiltaan parturi-kampaaja ja yrittäjätaustalla. Siinä vaiheessa kun oli jo muutamaan ihmiseen tutustunut, jännitys helpotti. Eikä tarvinnut todellakaan syödä yksin koulun ruokalassa. Ensimmäisen päivän jälkeen kun kotiin pääsin, olin todella poikki ja väkisin pidin itesäni hereillä siihen saakka kun oli poikien iltatoimet saatu tehtyä ja olin vielä saanut hengähdettyä päivästä itsekseni sohvan nurkassa. Uni tuli kyllä jo ennen ilta kymmentä eikä tarvinnut sängyssä todellakaan pyöriä ja odotella unen tuloa...

Tiistaiaamulla meidän suorasukainen Leevi antoi palaa oikein tuutin täydeltä, mitä mieltä hän oli äidin kouluvaatteista ja koulusta ylipäätänsä. Hänelle valkeni totuus varmasti siinä vaiheessa, että äiti tosiaan lähtisi joka aamu nyt sinne kouluun, josta oli puhuttu pitkin kesää. Poika oli kantanut alakertaan mun peiton, makoili sen alla tuima ilme naamallaan ja mutisi jotain kun solmin kengän nauhojani. 
" Paskat kengät ..."
" Paska koulu...".
Sitten häneltä pääsi itku. 

Lohduttelin häntä sylissä ja kerroin että heille tulisi isin kanssa varmasti yhtä kiva päivä kuin heillä oli ollut maanantainakin ja että tykkään kyllä itse ihan hirmuisen paljon juuri niistä kengistä joita hän oli juuri nimittänyt kakoiksi ja koulusta pidin erityisen paljon. Kun olin päässyt irtautumaan kotoa ja olin saanut itseni turvallisesti kouluun meillä oli jälleen ohjelmassa lisää infoa ja tutustuttiin koulun kirjastoon, johon tietysti kirjastohulluna ihmisenä hankin kortinkin.

Meidän infot ovat koostuneet nyt ihan käytännön asioista, miten koululla toimitaan ja miten opinnot etenevät tästä seuraavat kolme ja puolivuotta. Pääsimme myös taivastelemaan meidän HOPSeja ja täytyy sanoa, että ihan tiivistä opiskelua tämä tulee olemaan. Tahti on kovaa!  Tästä ensimmäisestä vuodesta kertyy yli 60 opintopistettä ja kertaavista kieliopinnoista rapsahtaa vielä 2 opintopistettä lisää. Tällä viikolla ei oikeastaan vielä ole ammattillisia opintoja ollut vaan ne alkavat ensi viikolla. Silti tämä viikko on ollut kyllä niin tiedon täytteinen, että ihan työstä se on mennyt.

Tajusin jossain vaiheessa viikkoa kun koulun käytävillä hortoilin, että mä olin ihan kuin Harry Potter Tylypahkassa. Yhtä ymmälläni kaikesta kuin Harrykin. Käytäviä, koulun siipiä ja osia. Kerroksia ja oikoteitä eri siipien välillä. Lattiassa jalan jäljen kuvia opastuksena päästä jonnekin ja salaperäiseltä tuntuva 24-alue.  Kaikki on nyt niin uutta ja jännittävää.



Tähän viikkoon olisi tarjoutunut monen monta opiskelijailtaa bileineen kaikkineen, mutta ne ovat minun kohdaltani jääneet. Olen kiltisti viettänyt illat kotona ja mennyt hyvinvoivana aamun tunneille. Kirkkaan vihreitä haalareitakaan en ole itselleni hankkimassa, joten olen tylsä vanhus. Tosin haalarimerkkejä olen kuitenkin keräillyt koko viikon hyvinkin ahkerasti ja meillä on opiskelukaverin kanssa niille mahtava idea. Tai meistä se on ainakin niin mahtava idea, että olemme nauraneet vedet silmissä ideaamme niin että naurumme on kuulunut varmasti koulun D, G ja F-osassakin.

Olen nauttinut koko viikon lämpimän aterian lämpimänä. Saanut syödä ruuan rauhassa eikä kokoajan joku ole roikkunut ranteessa tai kerjäämässä lautasellani olevia suupaloja. Ateria koululla kustantaa vaivaiset 2,10€ ja voin kertoa että tulen ruokailemaan koulussa aina kun siellä vaan olen. Vatsan siellä on todellakin saanut täyteen ja ruokakin on ollut ihan hyvää. Koulun ravintolasta saa myös edullisesti välipaloja ja niihin tuli tälläkin viikolla tutustuttua koska päivät venyivät pitkiksi. Ja täytyy sanoa, että ihan parhautta on poiketa ennen aamutuntien alkua aamupalalla koulun ravintolassa ja aloittaa koulupäivä kylläisenä. Ihan parasta!


Torstaina varasin ensimmäisen harjoittelupaikkani, jonne suuntaan marraskuussa. Viiden viikon mittaisen perushoidon harjoittelun tulen suorittamaan raumalaisessa vanhainkodissa ja se osasto vaikutti aika mielenkiintoiselta paikalta sairaanhoidollisesti. Tuota viiden viikon mittaista harjoittelua tietysti odottaa kovastikin, mutta tietysti sitä hieman jännittääkin, kuten miten opiskelijat otetaan vastaan ja mitä tällaiseltä aivan kuin pysty metsästä nostetulta opiskelijalta odotetaan, jolla opintopisteitäkään ei ole vielä koossa suurta kekoa. 

Ja täytyy myös sen verran sanoa, että hurjan  moni oli mukana elämässä ensimmäistä koulupäivääni ja ensimmäistä kouluviikkoani. Sain useita tsemppiviestejä ystäviltä, kavereilta ja tutuilta, joten niiden avulla sitä sai itseensä valettua rohkeutta. On ollut kiva huomata miten monia on kiinnostanut millaista on ollut ja miltä minusta on tuntunut uusi elämän vaihe... Ja se, että joku vielä yllättää koulutarvikepaketilla, oli ihan uskomatonta! Ajattelin myös, että pystyn kuvaamaan ekoja päiviä koulussa postausta varten, mutta täytyy sanoa että kyllä kuvaamiset ovat jääneet todella vähälle. Sitä on vain keskittynyt niihin päiviin ja tietoon, mitä on tullut kokoajan ja joka puolelta.


Tämä ensimmäinen viikko meni kyllä ihan vauhdilla ja täytyy sanoa, että seuraavaa viikkoa odotan kyllä todella innolla. Maanantai alkaa matematiikan kokeella ja perjantaina näytti tulevan vastaan englannin koe. Ensi viikon lukujärjestyksessä alkaa nyt näkyä jo niitä ammattillisia opintoja ja muutama labratuntikin siellä näkyisi olevan. Maanantaina täytyy siis jo viedä hoitopuku pukukaappiin ja ehkäpä sen saan vetää päälleni ensi viikolla jonakin päivänä. Hitsi, olen niin innoissani näistä opinnoista! Toivottavasti se välittyy teillekin!





2. syyskuuta 2016

Täällä ollaan, Mammalandia!

Olen ollut vähän päästäni pyörällä viime päivinä. Tällä hetkellä elämässäni tapahtuu niin paljon ja omalla mittapuullani aika mullistaviakin asioita. Huutelinkin viime viikon lauantaina blogini facebook-sivuilla, että blogilla on plakkarissa uunituore sopimus.
Olisikohan aika avata asiaa enemmän?

Hauskinta tässä ihan oikeasti on että ihan puskista tarjoutuu mahdollisuus... 
Mahdollisuus, joka saa mielenkiinnon heräämään ja miettimään, että olisihan se taas kiva kuulua johonkin... Melkein vuosi tässä on nyt oltu itsekseen, kun viime vuoden lopulla erosin Kaksplussan blogiyhteisöstä. Nyt oli aika kypsää ja tuntui taas hyvältä kuulua johonkin. 

Viime viikon lauantai oli ihan tavallinen päivä. Ehkä vähän alakuloinen, koska stressiä puski pintaan vähän joka asiasta. Kävin vielä päivän aikana katsomassa kesällä leskeksi jäänyttä Pappaani. Kuuntelin hänen murheitaan ja ajatuksiaan tästä Mamman kuolemasta. Sieltä lähdettyäni, ajoin kukkakauppaan ja veimme Leevin kanssa Mamman haudalle kukan. Purskahdin itkuun, kun Leevi luuli näkevänsä Mamman ja yritin selittää, ettei häntä nyt enää nähdä, mutta uskoisin että Mamma kyllä seurailee meitä.

Päivä oli juuri sellainen, että ajattelin sen menevän sitä samaa rataa. Ei mitään mullistuksia tai muutoksia. Mutta Hei! Illalla kello 21 oli solmittu blogille uusi sopimus. Tämä blogi siirtyi täältä yksinäisyydestä Mammalandian blogiyhteisöön. Joten nyt teidänkin kannattaa peukuttaa Mammalandian facebook-sivuja KLIK KLIK sekä ottaa seurantaan varsinaiset Mammalandian nettisivut KLIKKLIK. Sivustolla blogien lisäksi on paljon aiheita, jotka saattavat kiinnostaa äitejä tai äidiksi haluavia. 

Ihan uskomatonta! 
En kyllä olisi tuolle lauantaille tällaisen uskonut tapahtuvan. Olin koko illan ihan silmät soikeana, koska tuntui että tämä vuosi on tuonut kyllä niin uskomattomia asioita elämääni ja mitä se mahtaa vielä tuodakaan, kun tätä vuotta on vielä jäljellä kolmisen kuukautta? Katsotaan siis! Blogin osoite pysyy ennallaan ja aiheet aivan samoina, joten ei hätää!

Nyt kun tämä uutinen on tuotu julki, seuraavaksi katsotaankin mitä se mun ensimmäinen kouluviikko piti sisällään. Pysythän mukana?